FiFe World Show 2018 Tampereella

FIFen (Fédération Internationale Féline) vuosittainen kissojen maailmannäyttely järjestetään tänä vuonna Tampereella 27.–28. lokakuuta. Tampereelle odotetaan toista tuhatta kissaa omistajineen ensi sijassa Euroopasta. Näyttelyn järjestelyistä vastaa Suomen Kissaliitto ry ja työ tehdään pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Ilmoittautuminen näyttelyyn päättyy 25. syyskuuta.

Kissojen maailmannäyttely järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (TESC) lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.10.2018. Maailmannäyttely on suurin Suomessa järjestetty kissanäyttely koskaan, sillä se kerää eri puolilta maailmaa yli 30 maasta toista tuhatta maailman kauneinta kissaa kilpailemaan kauneimman kissan tittelistä. Maailmannäyttelyyn voivat osallistua niin rotu- kuin kotikissat, jotka ovat aiemmin meritoituneet näyttelyissä.

– Tavoittelemme jopa toista tuhatta kissaa omistajineen Tampereelle lokakuun lopussa. Useimmilla on jo matkat ja majoitus järjestetty, vaikka ilmoittautuminen on alkanut vasta tänään. Odotamme runsaasti osallistuja Suomesta ja Euroopasta, jonka lisäksi maailmannäyttelyihin on perinteisesti matkattu myös kauempaa, esimerkiksi Brasiliasta ja Kiinasta, kertoo kissojen maailmannäyttelyn viestinnästä vastaava Outi Vallenius.


Tapahtuman tiedot

Karttaa ladataan…