Koratin aktivointi ja virikkeellistäminen ehkäisevät käytökseen liittyviä ongelmia

Ota mieluiten kaksi kissaa samalla kertaa. Voit hankkia kaksi kissaa samasta pentueesta tai kahdelta eri kasvattajalta, jos kahta pentua samalta kasvattajalta ei ole mahdollista saada. Jos perheessäsi on jo kissa/kissoja, keskustele koratteja kasvattavan kanssa siitä, miten kissat totutetaan toisiinsa. Yleensä pentu sopeutuu uusiin olosuhteisiin hyvin. Jos perheessäsi on koira tai koiria, kannattaa kissanpennun totuttaminen koiriin aloittaa jo pentukodissa. Voit esimerkiksi viedä sinne koiran pedin tai viltin koiran tuoksuihin tutustumista varten. Yleisesti ottaen koratit parjäävät hyvin koirien kanssa, monissa koratperheissä on myös koiria.

Tutkimuksen mukaan koratit ovat rotukissoista käyttäytymisen suhteen sieltä aktiivisemmasta päästä yhdessä cornish rex-, bengali- ja abessinialaiskissojen kanssa.

Jos korattisi on perheesi ainoa lemmikki, sen viihtyvyyteen ja aktivointiin täytyy käyttää enemmän aikaa ja vaivaa, kuin kahden tai useamman lemmikin taloudessa. Kaikki kissat, myös koratit, hyötyvät aktivoivasta ja kissan tarpeet huomioon ottavasta ympäristöstä. Kiipeilypuut, tarkkailupaikat esimerkiksi ikkunan edessä tai ylhäällä hyllyjen päällä, ruuan tarjoaminen aktivoivien ruokakuppien ja lelujen avulla, pahvilaatikot, päivittäinen leikittäminen ja perheen touhuihin osallistuminen pitävät kissan tyytyväisenä antamalla sille lajille tyypillistä tekemistä. Ulkoilu valjaissa tai omassa ulkotarhassa ovat mainioita keinoja tylsyyden ehkäisyyn. Jos kissalla ei ole tarpeeksi virikkeitä ja sillä on tylsää, se yrittää kiinnittää omistajansa huomion yleensä meidän ihmisten mielestä epätoivotuilla tavoilla. Muista, että kissa ei osoita mieltä tai ole tarkoituksella ”hankala”. Sen käytöstä ohjaavat vaistot.

Monet koratit matkustavat perheiden mukana kesämökeille ja muille lomareissuille. Totuta kissa jo pentuna näihin matkoihin, niin viihdytte kaikki matkan aikana paremmin. Huolehdi kissan turvallisuudesta myös lomapaikassa. Jos perheenne matkustelee paljon ja pitkiä aikoja kerrallaan, eikä kissaa tai kissoja voi ottaa mukaan, ei korat ehkä ole teille ensisijainen vaihtoehto. Korat kiintyy perheeseensä ja on tyytyväisin saadessaan siltä huomiota. Jos olette pitkiä aikoja poissa, pitää kissalla olla turvallinen, mieluiten jo pentuna tutuksi tullut hoitopaikka. Kotiin ei kissaa voi jättää yksin, kuin korkeintaan päivän ajaksi. Silloinkin olisi hyvä, että joku kävisi sitä katsomassa ainakin kerran. Kun koratilla on oma kissakaveri, se sietää hieman paremmin eroa omistajistaan.