Huomioitavaa koratia hankkiessa

Kokemus on osoittanut, että harva korat viihtyy hyvin ainoana lemmikkinä. Kaverina voi olla toinen korat, muunrotuinen kissa, kotikissa, koira jne. Paras vaihtoehto kuitenkin yleensä on sisarus tai toinen samanikäinen koratpentu. Kissoista tulee erottamattomat, mikä tuo iloa omistajalle, parantaa kissan hyvinvointia ja helpottaa esim. matkalle lähtöä, kun kissat saavat olla yhdessä hoitolassa tai kotona hoitajan kanssa. Jotkin yksilöt voivat tietyissä olosuhteissa (esim. perheessä on kotona työskentelevä tai koululaisia) viihtyä ainoanakin lemmikkinä, mutta tilanteen muuttuessa toisen koratin/kissan hankintaan pitää olla valmis. Pentu sopeutuu käytännössä aina aikuisen kissan kaveriksi ja aikuinen kissa hyväksyy pennun.

Koratit ovat kotioloissa aktiivisia, mutta eivät mitenkään vilkkaita. Pennut ovat toki tästä yleensä poikkeus:) Korateilla on hieman nariseva ääni. Jotkut osaavat kyllä ihan naukuakin. Korattien kanssa voi “keskustella”, mutta ne eivät ole normaalisti erityisen puheliaita, ellei siihen ole jokin syy. Koratit ovat uteliaita ja sinnikkäitä, oppivat avaamaan ovia tai noutamaan palloa ja tykkäävät nukkua omistajan peiton alla tai jalkojen päällä. Silti koratitkin ovat yksilöitä ja pennuissa on eroja. Kannattaa sukupuolen sijasta keskittyä pennun luonteeseen ja muihin ominaisuuksiin.

Korateilla on hyvin vähän rotuun liittyviä sairauksia tai taipumuksia. Astmaa niillä kuitenkin esiintyy enemmän, kuin kissoilla keskimäärin. Tähän vaikuttaa todennäköisesti niiden perimä sekä meidän kuiva sisäilmamme, erityisesti lämmityskaudella. Kasvattajat pyrkivät kasvatustyössään mahdollisuuksien mukaan vähentämään astman esiintyvyyttä jalostuksella. Kissan astma on hoidettavissa usein pelkällä inhaloitavalla kortisonivalmisteella ja osa kissoista tarvitsee hoitoa vain osan vuodesta. Jos kissa alkaa yskiä ja yskä jatkuu, pitää kissa viedä eläinlääkärin tutkittavaksi. Yskiminen voi johtua muustakin, eikä kaikki yskä ole astmaa. Yleensä astma puhkeaa 5-10 vuoden iässä. Pennut ja nuoret kissat eivät yleensä sairastu astmaan.

Korat haluaa osallistua kaikkeen, mitä teet. Useimmat valitsevat koratin juuri tästä syystä. He haluavat kissan, joka on aktiivisesti mukana kodin arjessa. Jos olet epävarma siitä, haluatko juuri tällaisen kissan, kannattaa tutustua koratteihin kotioloissa ennen hankintapäätöksen tekemistä. Tästä lisää toisessa artikkelissa.