Rodun historia Suomessa

Suomeen ensimmäinen korat Pimai’s Sri Di-Di saapui Elfi Kleiven kissalasta Norjasta vuonna 1987. Kissa astutettiin myöhemmin Norjassa, ja kolme pennuista tuli Suomeen. Kasvatuksen muut kantakissat olivat Nin Lili, joka tuotiin Norjasta, Rataekora Lisu, joka tuotiin Englannista, sekä ensimmäinen tuontiuros Dongalas Friscus Norjasta.

Suomessa kasvattajat ovat alusta asti pyrkineet yhteistyöhön ja avoimeen tiedonvälitykseen ja siinä hyvin onnistuneetkin. Myös erilaisiin terveysprojekteihin, esim. GM-testien kehittämiseen on osallistuttu kiitettävästi. Tällä hetkellä Suomessa on aktiivisin koratkasvatus koko Euroopassa. Kansainvälistyminen on mahdollistanut laajan yhteistyön kasvatuksessa myös ulkomaisten kasvattajien kanssa.

Ensimmäinen Suomessa rekisteröity korat-pentue syntyi vuonna 1988. Rajojen sulkeutuminen Norjaan ja Ruotsiin rabieksen vuoksi hidasti kasvatusta Suomessa 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Vuosittain syntyneiden pentujen määrä alkoi kasvaa selvästi 2000-luvulle tultaessa. Nykyään koratteja rekisteröidään vuosittain 40-60.

Vuoteen 2022 mennessä Suomessa on syntynyt yli 1000 korattia ja kasvatus jatkuu aktiivisena. Kissaliiton Omakissan julkisesta tietokannasta löytyvät kaikki Kissaliitossa rekisteröidyt rotukissat, niiden sukutaulut, mahdolliset jälkeläiset ja terveystiedot.

Näyttelyissä koratit ovat pärjänneet hienosti rodun pienuudesta huolimatta. Europe/Supreme Championiksi tai Europe/Supreme Premioriksi on valmistunut jo yli 30 korattia, ensimmäisenä EC Rataekora Lisu, DM vuonna 1990.

seminaari2012_valmis

Yllä Turussa 2012 pidetyn FIFEn tuomariseminaarin materiaali, jossa rodun historiaa Suomessa ja maailmalla.